KIELILLÄPUHUMINEN

Kielilläpuhumisen historia ulottuu reilut 4000 vuotta taaksepäin. Tähän aikaan vielä kaikki ihmiset puhuivat samaa kieltä. Kerran he päättivät rakentaa ison tornin (Baabelin torni) joka ulottuisi taivaaseen saakka saadakseen siten mainetta ja lujittaakseen yhteisöä. He eivät etsineet Jumalan kunniaa, vaan halusivat itselleen kunniaa. Jumala tietää, että joukossa tyhmyys tiivistyy ja niinpä hän rakennustöiden jatkuessa sekoitti ihmisten kielet niin, että ihmiset eivät enää ymmärtäneet toisiaan. Näin syntyi pieniä ryhmittymiä, jotka sitten hajaantuivat eri puolille maata. Paikka saikin nimeksi Babylon, joka tarkoittaa sekoitusta (1.Moos.11. luku).

Kun sitten koitti helluntai, jolloin lähdettiin julistamaan ilosanomaa ihmiskunnalle, niin Jumala antoi seurakunnalleen armolahjana kielilläpuhumisen taidon. Tämä siitä syystä, kun ei ollut aikaa opiskella eri kieliä ja evankeliumi oli vietävä mahdollisimman nopeasti eri kansojen keskuuteen.

Niinpä Ap.t.2:4-8 kerrotaan. ”He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi. Jerusalemissa asui hurskaita juutalaisia, joita oli tullut sinne kaikkien kansojen keskuudesta, mitä taivaan alla on. Kun tämä ääni kuului, paikalle kerääntyi paljon väkeä, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään. He kysyivät ihmeissään: "Eivätkö nuo, jotka puhuvat, ole kaikki galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä?”

Kyseessä oli siis taito puhua aitoja vieraita kieliä, jonka avulla ihmiset saivat kuulla evankeliumin omalla äidinkielellään. Ja on merkille pantavaa, että opetuslapset myös itse ymmärsivät mitä puhuivat. He puhuivat Jumalan suurista teoista (Ap.t.2:11). Jotkut ovat väittäneet, että ei opetuslapset puhuneet eri kieliä, vaan kuulijat vain kuulivat heidän puheensa omalla kielellään. Mutta teksti sanoo selvästi, että puhujat nimenomaan saivat armolahjana kielilläpuhumisen taidon, eikä kuulijat kuulemisen taitoa. Lahjan kohteena olivat siis puhujat, ei kuulijat.

 

Seuraava maininta Raamatussa kielilläpuhumisesta on siinä yhteydessä, kun Pietari on Jumalaan uskovan roomalaisen sotapäällikön kodissa julistamassa evankeliumia.

”Pietarin vielä puhuessa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka olivat hänen sanojaan kuulemassa. Kaikki Pietarin mukana tulleet juutalaiset uskonveljet ihmettelivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin; he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan suuruutta” (Ap.t.10:44-46).

Tässäkin on kyseessä taito puhua oikeaa vierasta kieltä. Paikalla olijathan ymmärsivät, mitä puhutaan, koska he itsekin olivat saaneet armolahjan osata vieraita kieliä. Teksti kertoo, että paikalla olijat ymmärsivät puheen olevan ylistystä Jumalan suuruudesta.

Tähän Pietari toteaa. "Kuka voi estää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin” (jae 46,47)? Mistä Pietari tiesi, että he olivat saaneet saman Hengen kuin hekin? Siitä, koska se ilmeni samalla tavalla kuin heillä helluntaina, kun he saivat kyvyn puhua aitoja vieraita kieliä. Tästä Pietari sitten teki selontekoa Jerusalemissa. ”Ja kun aloin puhua, laskeutui Pyhä Henki heihin niin kuin alussa meihin. Silloin muistin, mitä Herra oli sanonut: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.’ Jos siis Jumala silloin, kun heistä tuli Herraan Jeesukseen uskovia, antoi heille samanlaisen lahjan kuin meille, mikä olin minä estämään Jumalaa" (Ap.t.11:15-17)? Tässäkin Pietari sanoo, että Corneliuksen kotona pakanat saivat SAMANLAISEN lahjan kuin he helluntaina. Siis kyvyn puhua ja ymmärtää aitoja vieraita kieliä.

Paavali kirjoittaa. ”Niin paljon kuin maailmassa onkin kieliä, kaikki ne ovat ymmärrettävissä” (1.Kor.14:10). Siis, kun Raamattu puhuu kielilläpuhumisesta, niin se tarkoittaa aitoja kieliä, joita puhutaan ihmisten keskuudessa. Näinhän oli myös helluntaina ja Corneliuksen kotona.

Korintin ongelmat

 

Ensimmäinen ongelma. Paavali kirjoittaa että seurakunnassa monet olivat vielä vanhan luontonsa vallassa ja siksi heidän keskuudessaan oli kateutta, riitoja ja siveettömyyttä (1.Kor.3:1-3, 5:1). Siksi Paavali kirjoittaa, ”Kumpaa tahdotte: tulenko luoksenne piiska kädessä vai rakastavin ja lempein mielin” (1.Kor.4:21)?

Toinen ongelma sivuaa vierailla kielillä puhumista seurakunnassa. Korintti oli suuri kaupankäynnin keskus ja siksi siellä liikkui paljon eri kansalaisuuksia. Tämä myös heijastui tietysti seurakuntaelämässä. Seurakunnan tilaisuudessa saattoi olla edustettuna monia eri kieliryhmiä ja tämä alkoi tuoda tiettyjä ongelmia, johon Paavali joutui puuttumaan. Paavali kirjoittaa:

”Jos puhutaan kielillä, vain kaksi tai enintään kolme saa puhua, kukin vuorollaan, ja jonkun on tulkittava puhetta. Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle” (1.Kor.14:27,28). Seurakunnan tilaisuuksiin saattoi tulla henkilöitä, jotka osasivat vain omaa äidinkieltään tai sitten huonosti valtakieltä. Tulijalla oli kuitenkin tarve rukoilla ääneen ja tähän Paavali sanoo, että tällöin pitää olla tulkkaus, että muutkin ymmärtävät. Jos tulkkausta ei löytynyt, niin puhujan piti olla vaiti. Tämä siksi, koska tällaisesta puheesta ei ole mitään hyötyä (jae 6). Perustelut vaitiololle Paavali osoittaa vielä sillä, että jos eri soittimien äänet ei erotu toisistaan, niin niiden säveliä ei voi tuntea tai jos sotatorvesta lähtee epäselvä ääni, niin kukaan ei osaa valmistautua taisteluun (jae 6-8). Tällöin sanat haihtuvat Paavalin mukaan taivaan tuuliin (jae 9) ja tällöin toiset eivät voi sanoa rukoukseen aamen (totisesti näin on), koska eivät tiedä mitä rukouksessa sanotaan, eivätkä voi siksi siihen aamenella yhtyä (jae 16,17). Luvun alussa Paavali sanoo, että tällöin käy seuraavasti: ”Kielillä puhuva ei näet puhu ihmisille vaan Jumalalle; kukaan ei ymmärrä häntä, Hengen valtaamana hän puhuu salaisuuksia… Kielillä puhuva rakentaa itseään,…” (1.Kor.14:2,4). Eli, puhuja itse kyllä ymmärtää puheensa, koska rakentuu siitä, mutta jos toiset eivät sitä ymmärrä, niin puhe jää heille salaisuudeksi, eivätkä siksi voi siitä rakentua.

Paavali muistutti korinttilaisia siitä, että armolahjat on nimenomaan annettu seurakunnan rakentamiseksi, ei omaksi viihtymiseksi (jae 12). Siksi hän vielä jatkaa opetusta tilanteesta jossa puhutaan vierasta kieltä, olipa kieli sitten luonnollisesti opittua tai armolahjan kautta saatua. Hän sanoo näin, ”Sen, joka puhuu kielillä, on siksi rukoiltava itselleen myös tulkitsemisen kykyä” (jae 13). Alkuteksti sanoo sen näin: "Siksi joka puhuu kielellä, rukoilkoon jotta kääntäisi/tulkitsisi.” Kyseessä ei ole tilanne, jossa puhuja itse ei ymmärtäisi omaa puhettaan, vaan tilanne, jossa puhuja ei osaa sitä kieltä mitä kuulijat. Siksi Paavali sanoo, että tällöin puhujan on rukoiltava, että osaisi kääntää oman puheen kuulijoiden kielelle. Seuraavissa jakeissa Paavali jatkaa samaa teemaa ja sanoo; ”Jos näet rukoilen kielillä (jollain kielellä), minun henkeni rukoilee mutta ymmärrykseni jää hyödyttömäksi. Mitä tämä siis tarkoittaa? Minun tulee rukoilla hengelläni, mutta myös ymmärryksellä; minun tulee laulaa kiitosta hengelläni, mutta myös ymmärryksellä” (14,15). Hengellä rukoileminen tässä tarkoittaa että teemme sen koko sydämestämme ja ymmärrys tässä tarkoittaa tietysti omaa ymmärrystä, mutta kun asiayhteys otetaan huomioon, niin ymmärrys tarkoittaa ymmärrystä rukoilla niin, että toiset ymmärtävät. Seuraavissa jakeissa Paavali sanoo, että jos rukoillaan vain hengellä, mutta ei ymmärryksellä, niin ulkopuolinen ei voi sanoa rukoukseen aamenta kun ei ymmärrä puhetta, eikä siksi siitä mitään hyödy (jae 16,17).

 

 Niin kuin huomataan, kaikissa näissä tilanteissa puhuja kyllä itse ymmärtää puheensa, mutta ei välttämättä osaa kuulijoiden kieltä tai sitten ei vain käännä puhettaan toisten ymmärrettäväksi. Tekstit siis puhuvat siitä, etteivät kuulijat välttämättä ymmärrä puhujaa, mutta eivät siitä, ettei puhuja itse ymmärtäisi omaa puhettaan. Se, mitä puhuja ei välttämättä ymmärrä, on oman puheensa tuominen ymmärrettäväksi toisille kielimuurista johtuen. Lopuksi Paavali muistuttaa siitä, että edellä annettu opetus ei ole hänen omia mietteitään, vaan, ”Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky” (jae 37).

4 kriteeriä raamatullisesta kielilläpuhumisesta

  1. oikeaa kieltä
  2. puhuja ymmärtää puheensa
  3. vain yksi puhuu kerralla
  4. kun muita on läsnä, niin puhe on aina tulkattava.

Nykyisin tiettyjen kristillisten piirien parissa puhutaan paljon kieltä jota sanotaan glossolaliaksi. Tämä on puhetta joka ei ole oikeaa kieltä, eikä sitä kukaan voi siksi ymmärtää, ei kuulijat, eikä puhuja itse. Täyttääkö glossolalia nuo neljä Raamatun antamaa kriteeriä? Ei täytä. Näin voimme varmuudella sanoa, että kyseessä on suuri petos. 

Onko oikea kielilläpuhuminen välttämätön merkki Pyhän Hengen kasteesta?

 

Paavali vastaan tähän hyvin selkeästi, ”Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta” (1.Kor.12:29,30)? Siis kaikki Jumalan lapset eivät saa samoja lahjoja. Raamattu sanoo, että Johannes Kastaja oli täytetty Pyhällä Hengellä jo äitinsä kohdusta asti (Luuk.1:15), mutta hän ei tehnyt yhtään tunnustekoa (Joh.10:41). Siis yliluonnolliset kyvyt eivät ole merkki Pyhällä Hengellä täyttymisestä.

Jeesus sanoi, että hyvä puu tunnetaan sen hedelmistä (Matt.7:16,20). Ja mitkä ovat Pyhän Hengen hedelmää? ”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä” (Gal.5:22,23). Niin kuin huomataan, luettelossa ei ole yhtään yliluonnollista kykyä, vaan luonteen ominaisuuksia. Miksi näin? Koska Raamattu osoittaa, että saatana osaa tehdä yliluonnollisia ihmeitä ja näin myös matkia armolahjoja (2.Tess.2:9; Matt.7:21-23). Mutta saatana ei osaa matkia Pyhän Hengen aikaan saamia luonteenpiirteitä. Ei ainakaan jatkuvana ominaisuutena.

1.Kor.13:1-3

Tässä tekstissä Paavali luettelee erilaisia kykyjä ja hän sanoo usein, että VAIKKA hänellä olisi tämä ja tämä kyky, niin hän ei mitään olisi jos häneltä puuttuisi rakkaus. Paavali ei siis sano, että hänellä on nuo kaikki kyvyt. Siksipä kun hän mainitsee enkelten kielen, niin hän ei sano, että hän sitä puhuu, vaan että VAIKKA näin olisi, niin ei se mitään olisi, jos häneltä puutuisi rakkaus. Siksi tällä tekstillä ei voida puolustaa esim. glossolaliaa.

Room.8:26

Tässä taas Paavali opettaa, että uskovatkaan eivät osaa automaattisesti rukoilla aina Jumalan tahdon mukaan. Siksipä Pyhä Henki auttaa rukoilemaan Jumalan tahdon mukaisia asioita. Teksti ei siis tarkoita, että Pyhä Henki laittaa uskovan suusta tulemaan äänteitä, mitä tämä ei ymmärtäisi.

Pikakurssi


Kielilläpuhumisen armolahja on pikakurssi oppia vieras kieli tai useampia. Se voi olla käytössä vain hetkittäin tarvittaessa, tai sitten kieltä osataan koko ajan.

”Minä puhun kielillä enemmän kuin kukaan teistä, ja siitä kiitän Jumalaa. Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja” (1.Kor.14:18,19). Paavali oli saanut kielten armolahjan ja näin osasi useita kieliä. Tämä siitä syystä, koska hän kulki eri kansallisuuksien parissa joille julisti evankeliumia. Paavalin mukaan on parempi, että puhutaan viisi ymmärrettävää sanaa, kuin että tuhansia sanoja, joita toiset eivät ymmärrä.

Historiaa

Kreikan Delfoissa aikoinaan oli oraakkeli, jolta käytiin kysymässä neuvoja. Tämä vaipui transsiin ja tuotti suustaan puhetta, jota tämä papitar ei itse ymmärtänyt eikä tietysti muutkaan, vaikka toiset papit sitten olevinaan tulkitsivat sitä mielensä mukaan. Tätä puhetta pidettiin jumalien kielenä. Tämä touhu lakkautettiin 300-luvulla jKr. Myös Afrikan viidakoissa harrastetaan samaa puhetta. Kun heidän noitatohtorinsa vaipuvat transsiin omissa menoissaan, niin heidän suustaan alkaa tulla puhetta, joka ei ole oikeaa kieltä, eikä sitä näin ymmärrä puhuja eikä kuulijat. Tätä hekin nimittävät jumalten kieleksi. Tämä puhe tuli sitten kristillisiin piireihin sitä kautta, kun Afrikasta alettiin kuskata orjia Amerikkaan. Nämä toivat mukanaan tuon puheen Amerikkaan ja kun heistä alettiin tehdä kristittyjä, niin heidän kauttaan se sitten alkoi levitä tiettyihin kristillisiin seurakuntiin. Tämä siitä syystä, kun Raamatun opetus oli hyvin vajavaista tässäkin asiassa.


Glossolalian satoa

Ne jotka harrastavat glossolaliaa ja sanovat näin saaneensa muka kielilläpuhumisen lahjan, eivät kuitenkaan pysty käyttämään tuota ”lahjaansa” Jumalan työn kunniaksi. Kun nämä sananjulistajat menevät ulkomaille saarnaamaan, niin he tarvitsevat sinne tulkin, koska eivät pysty puhumaan kuulijoiden kieltä. Kyllä he siellä lavalla voivat lasketella glossolaliaa, mutta ei se ketään hyödytä.

Paavali sanoo, ”Jos seurakunnan yhteisessä kokouksessa kaikki puhuisivat kielillä ja sinne tulisi ulkopuolisia tai epäuskoisia, he varmasti sanoisivat, että te olette järjiltänne” (1.Kor.14:23). Niissä seurakunnissa joissa harrastetaan glossolaliaa, tapahtuu koko ajan näin. Useat puhuvat ja sellaista mongerrusta jota kukaan ei ymmärrä. Ja jos ulkopuolisia tulee, niin he varmasti katsovat tilannetta täysin järjettömäksi. Siksi Paavali sanoo, ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia” (1.Kor.14:20). Niin, Jumala ei halua että uskovat käyttäytyvät niin, että Jumala joutuu heidän käytöksensä takia maailman silmissä naurunalaiseksi.

Eräs tuttavani ollessaan uskonelämänsä alkuaikoina sellaisissa kristillisissä piireissä joissa glossolaliaa puhutaan, puhui sitä myös itse. Hän sanoi kokeneensa yksin rukoillessa hyvää oloa, vaikka ei ymmärtänyt puhettaan. Mutta sitten kun hän alkoi ymmärtää Raamatun opetuksen oikeasta kielilläpuhumisesta, niin hän kauhistui ja pyysi Jumalaa ottamaan häneltä tuon puheen pois. Näin kävi ja nyt hän rukoilee Jumalaa niin, että ymmärtää puheensa ja hän kokeen tästä syvää tyydytystä. Joten, pelkkä hyvän olon tunne ei siis ratkaise sitä onko asia Jumalasta vai ei, koska suuri pettäjäkin voi antaa ihmiselle hetkittäin hyvän olon tunnetta, jos se sillä voi saada ihmisen lankaan.


Kerran eräässä seurakunnassa henkilö rukoili kielillä ja tätä puhetta ei ymmärtänyt puhuja eikä kuulijat. Mutta paikalle sattui tulemaa intiaani joka ymmärsi että rukoilija puhuu hänen äidinkieltään. Hän kuuli kuinka hänen kielellään kirottiin Jumalaa. Tämän tähden Paavali sanoo, että aina kun puhutaan, niin puhe on ymmärrettävä.

Eräs kristitty rouva meni tapaamaan pastoria ja kysyi tältä mikä on oikeaa kielilläpuhumista. Pastori otti tekstin, ”Me olemme kaiken tämän todistajat - samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat” (Ap.t.5:32). Rouva purskahti välittömästi itkuun ja sanoi, että nyt hän ymmärtää. Hän on naimisissa, mutta hänellä on salarakas ja hän puhuu samaan aikaan glossolaliaa. Jos ihminen elää tahallisessa synnissä, niin Raamatun perusteella on varmaa, ettei hän voi omistaa Pyhää Henkeä ja näin hänellä ei myöskään ole Pyhän Hengen jakamia armolahjoja.

Raamattu siis tunnustaa vain sellaisen puheen joka on jotakin oikeaa kieltä ja jota puhuja itse ymmärtää. Mutta Raamattu on ennustanut, että lopun aikana ilmaantuisi ihmisjoukko, jonka puhetta ei kukaan ymmärtäisi. ”Enää et näe tuota röyhkeää muukalaiskansaa, jonka kieltä ei kukaan ymmärrä, jonka puhe on kummallista, mieltä vailla” (Jes.33:19). Siis tällaistakin puhetta tulisi olemaan ja tämä sopii mitä parhaiten glossolalian kohdalle.

Jeesuksen opetus rukoilemisesta


Raamattu sanoo, että Jeesus on meidän esimerkkimme kaikessa.

”Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän (Jeesus) eli” (1.Joh.2:6).

”Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon” (Matt.11:29).

Jeesuksessa toimivat kaikki armolahjat täydellisesti. Kielillä hänen ei tarvinnut puhua, koska hän eli sellaisissa olosuhteissa jossa kaikki ymmärsivät toisiaan muutenkin. Jeesuksella oli tarve pitää yhteyttä Isään ja Raamattu kertoo monessa paikassa kuinka hän rukoili. Ja kukaan Raamattua tunteva ei väitä, että Jeesus olisi rukoillut sellaisella kielellä, jota hän itse ei olisi ymmärtänyt. Jeesus siis omalla esimerkillään ja opetuksellaan osoittaa oikeasta rukouksesta, minkälaista rukousta Jumala haluaa.

Jeesus sanoo, ”Tulee aika - ja se on jo nyt - jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa" (Joh.4:23,24). Tämä on siis Jumalan tahto koskien rukouksiamme.

Vuorisaarnassa Jeesus kertoo minkälaista on rukoilla hengessä ja totuudessa. "Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin: - Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi…” (Matt.6:7-9). Tässä Jeesus opettaa, ettei tyhjien sanojen hokemisella ole mitään hyötyä. Niistä ei siis rakennu. Sitten hän antaa mallin ”Isä meidän” rukouksella siitä, minkälaista rukousta Jumala haluaa. Kyse ei ole siitä, että käytetään samoja sanoja, vaan rukouksen sisällöstä. Siinä on ylistystä, kiitosta ja pyyntöjä. Ja tällaisen rukouksen jälkeen voidaan sanoa varmasti ”aamen.”

Jeesus opetti, että kaikki mitä Pyhä Henki tekee, niin hän saa sen Jeesukselta (Joh.16:13,14). Eli, Pyhä Henki ei toimi Jeesuksen opetuksen vastaisesti missään asioissa. Ei myöskään silloin kun rukoillaan millä kielellä tahansa.

On ymmärrettävää, että ne, jotka ovat harrastaneet vuosikaudet tai jopa vuosikymmenet sellaista puhetta jota eivät itsekään ymmärrä, niin heidän on erittäin vaikea tunnustaa sitä mitä Raamattu oikeasti asiasta sanoo. Tämä on kova nöyrtymisen paikka ja harvat ovat siihen valmiit. Mutta tällöin Raamatun perusteella, he harjoittavat puhetta, joka ei ole Jumalasta.